Työhyvinvointi ja sen edistäminen on yksi osaamisemme kulmakivistä. Tiimistämme valtaosalla on takana pedagogisia opintoja, joten ryhmäytys ja me-hengen luominen sujuvat meiltä luonnostaan. Järjestämme mielellämme juuri teidän työyhteisöllenne räätälöidyn tyhy-päivän täynnä kisailua, pulmatehtäviä sekä kevyitä liikunnallisia aktiviteetteja.
Virkistyspakettimme sopivat työryhmien lisäksi myös muille ryhmille, jotka haluavat pienen irtioton arjesta. Räätälöimme virkistyspäivän juuri teidän yhteisönne toiveiden mukaan, joten tervetulleita ovat niin pienemmät porukat kuin suuremmatkin seurueet.
Tyhy-päiviemme ja virkistystoimintamme tavoitteena on virkistää osallistujia aktiivisen levon ja hauskan yhdessä tekemisen kautta. Tyhy- ja virkistyspäiviemme avulla niin toisensa tuntevat kuin vasta toimintaansa aloittavat ryhmät voivat oppia tuntemaan toisiaan paremmin ja rakentaa vahvaa ryhmähenkeä.
Tyhy- ja virkistystapahtumamme koostuvat ryhmissä suoritettavista tehtävistä ja haasteista. Tehtävätyyppeihin ei pysty varsinaisesti valmistautumaan, mutta ratkaisevassa asemassa on tiimityöskentely. Pystymme sovittamaan aktiviteettimme sisätiloihin, mutta parhaimmillaan virkistystapahtumamme ovat ainakin lumettomaan aikaan ulkona. Voimme yhdistää päivään toiveidenne mukaan myös ruokailun tai eväshetken.
Tapahtuman hinta vaihtelee osallistujamäärän mukaan. Voit ottaa meihin yhteyttä alla olevalla lomakkeella ja pyytää tarjousta, niin pääsemme suunnittelemaan juuri teidän tarpeisiinne sopivaa tapahtumaa!