Blog

News from EduEffect Finland

RECENT POSTS

EduEffect toivottaa kenialaiset oppilaat tervetulleiksi Suomeen!

Tänä keväänä aloitimme yhteistyön Jyväskylän Gradian, EduExcellencen ja Kenian hallituksen kanssa. Tavoitteenamme on kehittää Kenian koulutusta ja terveydenhuoltoa; tämän yhteistyön oli tarkoitus alkaa kolme vuotta sitten, mutta koronan vuoksi sitä jouduttiin valitettavasti lykkäämään. Kenialaiset opiskelijat saapuvat Gradiaan opiskelemaan lähihoitajiksi, josta valmistuttuaan he voivat joko palata Keniaan kehittämään maan terveydenhuoltojärjestelmää tai jäädä työskentelemään Suomeen. EduEffectin vastuulla oli varmistaa, että kenialaiset opiskelijat oppivat suomen kielen ja kulttuurin perusteita ennen saapumistaan Suomeen.

 

Yhteensä 65 opiskelijaa osallistui ensimmäiselle suomen kurssillemme, jonka aloitimme toukokuussa. Pidimme viikoittaisia online-luentoja, jotka kestivät noin 3 tuntia per kerta. 

Kesäkuussa kolme opettajaamme – Pinja, Emmi and Laura – matkustivat Keniaan pitämään intensiivisiä suomen kielen ja kulttuurin tunteja. He viettivät kuusi päivää Sergoek Vocational Training Centressä Eldoretissa, jossa oppilailla oli mahdollisuus oppia lisää tulevasta kotimaastaan, ja vastaavasti opettajamme saivat kuulla lisää oppilaiden taustoista.

Oppilaat olivat erittäin motivoituneita ja aktiivisia, ja he oppivat todella nopeasti. Opettajamme yllättyivät huomatessaan miten paljon yhteistä suomen ja swahilin kielillä on, ja esimerkiksi kielten samankaltaisen lausumisen vuoksi opiskelijat osasivat jo lausua suomea todella hyvin! Reissun jälkeen kurssi jatkui vielä kolmen online-tunnin muodossa, ja oppilaat saapuvat Suomeen elokuussa. Seuraavat Suomeen saapuvat opiskelijat aloittavat opintonsa tammikuussa, ja me EduEffectillä olemme mielellämme osa heidän matkaansa!

Tämä kokemus on ollut EduEffectille todella palkitseva ja silmiä avaava. Tiimimme mielestä erityisen antoisaa oli tavata uusia ihmisiä ja tutustua uusiin kulttuureihin. Opettajamme tunsivat olonsa todella tervetulleeksi Keniaan ja paikalliset olivat aina valmiita auttamaan. Odotamme jo innolla seuraavaa kurssia!

 

Asante Sana ja Karibu Suomeen!